perjantai 27. kesäkuuta 2008

EUROOPPA ALKAA JUNAISTUA


1900-luvun loppupuolella luultiin lentoliikenteen syrjäyttävän raideliikenteen, mutta toisin on käymässä. Seuraavassa esimerkkejä uusista nopeista yhteyksistä:
-Espanjassa Madridista Sevillaan ja Tarragonaan junat kulkevat jopa 300 km. tunnissa.
-TGV-verkosto (=suurnopeusjunat) kattaa melkein koko Ranskan. Uusin lisä LGV-verkosto yhdistää Pariisin nopeilla yhteyksillä mm. Frankfurtiin, Muncheniin ja Zurichiin. Tällä hetkellä Euroopassa on jo yli 5000 km. luotijunille sopivia ratoja. Useiden valtioiden Railteam-järjestö tulee avaamaan tulevaisuudessa niin paljon uusia yhteyksiä, että vuonna 2020 olisi 15000 km. luotijunaratoja.
-Euroopan unionissa päätettiin rakentaa lähes Euroopan laajuinen rautatieliikenteen ohjaus-, hallinta- ja merkinántojärjestelmä ERTMS.

Miksi intoilla junien puolesta. Tutkimusten mukaan junat kuluttavat matkustajaa kohden olennaisesti vähemmän energiaa ja päästöjä kuin autot puhumattakaan lentoliikenteestä. On paljon miellyttävämpää matkustaa keskustasta keskustaan esim. Pariisin ja Brysselin välillä
tunnissa ja 22 minuutissa. Vielä tänä vuonna pitäisi valmistua jatkoyhteys Brysselistä Amsterdamiin. Lentoliikenne lyhyemmillä matkoilla on yhä järjettömämpää. Pitkät matkat kentille, kaikenlaiset turvatarkastukset, lähtöselvitykset ja toistuvat myöhästelyt tulevat siirtämään matkustajia junaliikenteeseen. Eurooppa junaistuu!

maanantai 16. kesäkuuta 2008

KESÄ ALKAA KEVYESTI

Anteeksi, että jokaviikkoinen blogi on jäänyt väliin. 40-vuotisjuhlamme vaati leponsa ja arvoisa pj. oli laivamatkalla Moskovasta Pietariin.

Tässäpä kesäinen lomamatkakertomus. Siis yöjunalla Moskovaan ja ihmettelemistä riiitti kaupungin valtavissa ruuhkissa. N. 12-miljoonaisessa kaupungissa lienee jo 3 miljonaa autoa. Ruuhkat ovat valtavia. Sanotaan, ettei välttämättä samana päivänä pääse jatkamaan lentoa toiselta kentältä ruuhkien takia. Kaupungissa on onneksi yhä laajeneva metroverkosto ja mm. aivan juuri avattu nopea junayhteys yhdelle lentokentistä. Moskovasta on n. 130 km. kanavayhteys Volgalle. Laiva kulki näitä reittejä Ääniselle ja Syvärin kahden sulun kautta
Laatokalle. Nevajoessa ei ole sulkuja, koska Laatokan ja Suomenlahden ero on vain 4 metriä. Tunnettu tosiasaia on, että vesikuljetukset ovat ekologisesti erinomaisia. Venäjällä näitä vesireittejä on valtavasti ja rahtilaivoja kulkee myös paljon. Mm. Stalinin aikana vankityövoimalla rakennettiin tärkeitä yhteyksiä.

Pietarissa suru nousi puseroon. Euroopan laajinta raitiovaunuverkostoa ollaan aktiivisesti ajamassa alas. 1990-luvulla olisi pitänyt olla visio nähdä, että erinomainen verkosto olisi saanut kehittyä omina kiskokaistoinaan, mutta valtava yksityisautoistuminen on vienyt vallan. Jälkeenpäin on vaikea palauttaa toimiva raitiotieliikenne kunniaan. Onneksi on taasen laaja ja toimiva metro.

Suomi-asemalta lähtevässä junassa taitaa olla aina "tullaus-kondarivaunu". Keksin kävellessäni ravintolavaunuun, että juku, täysin tyhjä suomalainen vaunu istuimineen. Istuin yksinäni läpi
Karjalankannaksen aina Viipuriin asti kokonaisessa vaunussa ja konduktööri tarjosi ilmaiseksi vielä vettäkin. Tässä vinkki junaharrastajille!

Pj. Risto Larjavaara