keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

VAPAAMATKUSTAJAT JA VAPAA AUTOETU

Edellisen blogin "vapaamatkustajalinnut" tunnistettiin nopeasti harmaasiepoiksi. Kävin äskettäin katsastamassa fillarin pakkarin. Onnellisesti kaikki poikaset ovat lentäneet vapauteen.

Viime päivinä on laajemmin väitelty vapaasta autoedusta. Asia lähti liikkeelle hallitusrintaman taholta. Vapaalla autoedulla tarkoitetaan sitä, että työnantaja maksaa työntekijänsä auton ja kaikki sen kulut kulut. Viime vuonna tämä etu oli n. 60 000 henkilöllä. Suurin osa tämän edun nauttijoista löytyy suurimpien kaupunkien firmoista. Se on yritysten houkutin ja palkanlisä, jolla kierretään korkeampia veroja korkeammista palkoista. Ilman muuta se houkuttelee yleensä isommilla ja enemmän kuluttavilla autoilla runsaisiin "turha-ajeluihin" ympäri vuoden. Varmaan on myös niitä, jotka välttämättä tarvitsevat autoa erilaisiin työmatkoihin, mutta heidän osaltaan on olemassa matkakorvaukset. Matkakorvausjärjestelmää voitaisiin kehittää vapaan autoedun
kustannuksella.

Enemmistö ry on aina vaatinut vapaan autoedun poistamista jo ympäristöseikkojenkin vuoksi. Verorahoilla tuettakoon mieluummin niitä syrjäseutujen asukkaita, joilta puuttuvat joukkoliikennepalvelut.

Risto Larjavaara

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

KESÄISIÄ VAPAAMATKUSTAJIA




Olin ystäväni kanssa istahtamassa kuohuviinipullon ja lasien kera autiotalon puurappusille Vuosaaressa, kun äkkäsimme verannalla 60-luvun norjalaisen Ogland-naistenpyörän pakkarilla linnunpesän. Poistuimme heti läheisen suon viereen nauttimaan lasillisia. Kuka tuntee lintulajin?

Risto Lurjusvaara

tiistai 15. heinäkuuta 2008

KESKIKESÄN SEKAMETELISOPPA


Aloitetaan siitä, että Enemmistö on aina edellä ja oikeassa. Toissablogimme aihe oli Euroopan junaistuminen. Tämän päivän Hesarissa kerrotaan tämän kevään junankuljettajakurssille hakeneen 2500 ihmistä ja vajaat 50 valittiin. Henkilöstöjohtaja Timo Koskinen: "Koko rautatiemaailma elää aikamoista nostetta ihan globaalisti."

Enemmistö mediassa
Heinäkuun alussa (1.7) oli useammassa lehdessä (mm. Länsi-Savo, Kansan Uutiset, Uutispäivä Demari) Sama juttu: "Työsuhdefillari voi korvata pilatestunnin". Siinä haastateltiin mm. Enemmistö ry:n puheenjohtajaa.

Jatketaan pyöräilyllä. Kyseinen pj. keksi fillaroida Helsingistä Porvooseen. Aluksi suututti valtavan Kehä III:n ja Itäväylän risteyksen kevyen liikenteen reitistöt. Lännestä itään väylä nousee ylös tunneleiden ja siltojen kautta, vaikka suorin ja tasaisin reitti olisi Itäväylän eteläpuolelta suoraan yhden rakentamatta jääneen alikulun kautta. Idästä tultaessa jokainen uusi pyöräilijä ohjautuu viitan puuttuessa umpikujaan satamakehän reunalle. Suurimmalla osalla Hesan ja Porvoon välillä on oma pyöräväylä. Söderkullan jälkeen kevyenliikenteen väylää puuttuu vajaat 10 km. Se on pantava kuntoon. Sitten koko väli olisi jo matkailuvaltti tyyliin fillarilla Porvooseen ja Runebergilla tai lättähatulla takaisin.
p.s. Vanha Porvoontie eli Kuninkaantie Hinthaaran ja Nikkilän kautta on mukava fillarireitti.

Kenen kaupunki - kaupunkiliikkujien puheenvuoroja la 6.9 klo 13-16 Vanhan ylioppilastalon Musiikkisali
Tavoite: Löytää konkreettisia ja toteuttamiskelpoisia keinoja pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn olosuhteiden parantamiseksi. Alustajina alustavasti mm. apulaiskaupunginjoht. Hannu Penttilä, DI Pentti Murole ja useiden järjestöjen edustajia.
Lisätietoa jarmokalanti@hotmail.com

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

MITEN ON LASKETTAVA AUTOILUN KUORMITUS YHTEISKUNNILLE?


On alkanut ärsyttää automaailman tekopyhä korskeilu, miten pakoputkista tulee nykyään vähemmän saasteita ja autot kuluttavat vähemmän polttoaineita. Tietoisesti unohdetaan ne kaikki muut saasteet, jotka tunkeutuvat keuhkoihin (erilaiset pienhiukkaset ja mm. nastarenkaiden irroittama saasta).

Uuden autoverotuksen myötä valinta kyllä suuntautuu vähäpäästöisempiin autoihin, mutta samalla halvempien hintojen vuoksi autoja myydään ennätysmääriä Suomessa. Yhä useammin perheissä on jo kaksi autoa. Se tarkoittaa kaupungeissa paljolti sitä, että se toinen osapuoli eli nainen alkaa siirtyä joukkoliikenteestä yksityisautoon. Näin ruuhkautuminen lisääntyy ja joukkoliikenne menettää asemiaan.

Mitenkä pystytään maailmanlaajuisesti laskemaan se valtava energiankulutus, joka menee öljynä asvalttiin ja hidastetöyssyihin, betonina siltoihin, ramppeihin, parkkitaloihin, meluaitoihin ja Suomessa betoniporsaisiin.

Onneksi polttoaineiden noustessa pienenpieni osa turhasta autoilusta vähenee. Superhalvan bensiinin Yhdysvalloissakin brontosauruskaupunkimaasturit menttävät vauhdilla suosiotaan.
Jokatapauksessa me olemme niitä sukupolvia, jotka joutuivat näkemään yksityisautojen ehdoilla rakennetun totaalisen väärän kaupunki- ja yhdyskunta-suunnittelun. Varmasti sadan vuoden kuluttua ihmetellään tätä "pimeää keskiaikaa", jolloin polttomoottorifilosofia tuhosi inhimillisiä kaupunkeja ja tylsistytti ihmiset istumaan tuntikausia päivässä peltikopperoissaan.

Risto Larjavaara