perjantai 30. tammikuuta 2009

RATAUNELMIA MAAKUNNISTA

Viime aikoina on jälleen lehdistössä tuotu useita suunnitelmia raideliikenteeseen.

Etelä-Suomen Sanomat (23.1) kertoo "Keski-Suomi tahtoo oikoradan" -artikkelissaan uuden Jämsä-Lahti oikoradan vaikutuksista Jyväskylästä Helsinkiin. Matka-aika lyhenisi kolmesta kahteen tuntiin. Uuden ratayhdeyden rakentaminen tulisi myös halvemmaksi kuin nykyisen
Jyväskylä-Tampere - radan muuttaminen kaksiraiteiseksi.

Aamulehti (27.1) otsikoi: Mänttäläisille esitetään vahvasti kiskobussiyhteyttä Tampereelle. Liikenneministeriön työryhmä julkisti juuri esityksen uuden kiskobussiliikenteen aloittamisesta Vilppilan ja Mäntän välillä.

HELI-rata Helsingistä Porvoon kautta itään on jälleen ollut vahvasti mediassa esillä.

Nyt laman vahvistuessa ja julkisten investointien toivevyöryaallossa pitäisi vihdoinkin satsata tehokkaasti raideliikenteeseen. Tie-investoinnit ovat saaneet suhteessa viime vuosikymmeninä suhteettoman suuren edun. Pohjanmaalla pikaisesti rinnakkaisraide rakenteille Ouluun
saakka. Samoin Helsinki-Turku välille yli 100 vuotta odotettu rinnakkaisraide!

lauantai 24. tammikuuta 2009

VALLILANLAAKSON JOUKKOLIIKENNEKATU



Enemmistö tietenkin kannattaa joukkoliikennettä, mutta joskus ympäristöarvot ovat vielä tärkeämpiä.

Kaavaluonnokseen lähetimme 31.10.08 lausunnon todeten, ettei Vallilanlaaksoon tule avata uutta tietä joukkoliikennettä varten, koska se raiskaa virkistys-, kuntoilu- ja viljelykäytössä olevan viheralueen. Vallilanlaakso ja Kumpulanmäki muodostavat kantakaupungin pohjoispuolella arvokkaan alueen, joka on verrattavissa kantakaupungin eteläpuolella olevaan Kaivopuistoon.


PRO-VALLILANLAAKSO

- Tiedelinjan uusi linjaus toisi 300 bussia Vallilanlaaksoon joka päivä.
- Tiedelinjan kulku nopeutuu vain 5 minuuttia.
- Kaupunginvaltuusto pani tiehankkeen pöydälle, mutta -hallitus Pajusen johdolla ajaa nyt hanketta.
- Lähes 4000 ihmistä vastusti hanketta (31.10.2008 mennessä).
- Kaupunginhallitus on kuitenkin 19.1.2009 äänestänyt hankkeesta - ja aikoo raivokkaasti tehdä tien.
- Se on jo luvattu tietyille tahoille (mm. Yliopisto). Mutta entä alueen asukkaat ja todelliset käyttäjät?
- Uusi linjaus ei keräisi Vallilanlaaksosta matkustajia mukaansa. Kilometrin pituinen uusi tie olisi siis tehoton - mutta kallis.
- Tiede vastaan maisema- ja virkistysarvot? Ei lupaa hyvää Aalto-yliopiston maineelle.
- Uusi joukkoliikennekadunpätkä ei vähennä yksityisautoilua muualla.
- Sitävastoin, laakson viiltäminen voi mahdollistaa tien laajentamisen tulevaisuudessa (esim. huoltoajoille, taksiajoon...).
- Selvää on, että laakson virkistysarvo laskee, koska uusi tie vähentää sen viihtyvyyttä ja turvallisuutta huomattavasti.
- Viihtyisitkö pik-nikillä pienessä laaksossa, jonka halki ajaa 300 bussia päivässä?
- Myös Yliopisto ja Ilmatieteenlaitos haluavat Tiedelinjan Kumpulan kampukselle - hinnalla millä hyvänsä.
- Mutta miten yliopistossa, sivistyksen kehdossa, voidaan vaatia supersuositun virkistysalueen ja upean kulttuurimaisemaympäristön pilaamista?
- Vain viiden minuutin tähden?


Pirjetta Kesseli

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

TAUSTAA RAITOVAUNUJEN ALASAJOON TURUSSA



Turun raitovaunut poistettiin suurten yleismailmallisten öljy-yhtiöiden ollessa taustapiruina vuonna 1972. Myös autotehtaat olivat mukana propagandassa.

Kerrotaan, että 1960- ja 1970-luvuilla öljyteollisuus ja suuret bensiiniyhtiöt ylläpitivät kovaa propagandaa raitiovaunuliikennettä vastaan. Lehtien toimittajia kutsuttiin tiedotustilaisuuksiin, joissa heitä syötettiin ja juotettiin. Samalla puhuttiin dieselbussien ja henkilöautojen puolesta kaikkea hyvää ja tuomittiin raitiovaunut pahimpina katujen valtaajina suoraan romukasaan. Sanottiin niiden olevan aataminaikuisia liikennevälineitä. Nykyisin tätä sanotaan lobbaamiseksi. Toimittajat kuuntelivat puheita ja kirjoittivat tottelevaisesti.

Tuohon aikaan raitiovaunut poistettiin käytöstä monissa Euroopan kaupungeissa kuten Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Lontoossa, Pariisissa, Länsi-Berliinissä ym. Itäblokin maissa tätä propagandaa ei kuunneltu ja ne ovat ajossa vielä tänäänkin.

Helsingissä lehtikirjoittelu oli samantyylistä. Raitovaunut kiskoineen vievät suuren tilan ja haittaavat siten henkilöautoja. Suomen Autoklubi (AK) oli aktiivinen tässä raitovaunujen
romuttamisrintamassa. Helsinki kuitenkin säilytti kiskoliikenteensä, mutta Turussa kävi surkeasti. Nyt stadissa on meneillään mahtava raitiovaunujen ylosajo. Jospa joskus jopa Turussakin.

Voitto Tähtivuori

tiistai 13. tammikuuta 2009

KEHUT SUOMEN LÄHIKAUPPA OY:n UUDESTA LOGOSTA


Tradeka Oy (Siwat, Valintatalot, Euromarketit) muutti nimensä 29.12 Suomen Lähikauppa Oy:ksi. Tässä pelloilla sijaitsevien tuulisten jättiautomarkettien maassa tuo nimenmuutos on mitä tervetullein. Toivottavasti lähikauppojen verkosto laajenee.

Uuden yhtiön logo lämmittää kummasti paatuneen enemmistöläisen sydäntä!

perjantai 9. tammikuuta 2009

Henkilöauto on huono elementti liikenneinfrassa

Polysteekki-lehden (4/08)pääkirjoitus koskee autoriippuvaista yhteiskuntaamme, mihin autoilun vapaus on meidät vienyt. Professori, johtaja Raine Mäntysalo kertoo projekteista, joissa kehitetään vaihtoehtoja yhdyskuntarakenteen autoriippuvaisuudelle.

Alueelliset väestöntiheydet julkisen liikenteen kannattavuudelle jäävät riittämättömiksi, etäisyydet palveluihin kasvavat, ja näin perheet tarvitsevat arkensa järjestämiseen usein vähintään kaksi autoa.?

Vanhasen polemisointi sähköautoon vedoten saa huutia. Se ei ratkaise, miten sen tarvitsema sähköenergia voitaisiin tuottaa puhtaammin, ei poista liikenneruuhkia, ei vähennä autoliikenteen tilavaatimuksia suojavyöhykkeineen js pysäköintialueineen eikä se lisää liikenneturvallisuutta.?


Matti Kosola