maanantai 29. maaliskuuta 2010

VIISASTA PUHETTA POLIISILTA



Hesari otsikoi 13.2: "Kamerat tulossa suojateiden valvontaan Helsingissä." Viime vuonna joka toinen jalankulkijan onnttomuus tapahtui SUOJATIELLÄ. Otsikon viisas liikennepoliisi on Dennis Pasterstein, joka laukoo haastattelussa reippaasti:

"Kun tulee keskustaan, on ajotapaa muutettava. Autoilijan pitää ymmärtää, ettei suojatien eteen pysähtyminen ole vapaaehtoista." Komisarion mukaan suojateille kaahaaminen on nimenomaan helsinkiläinen ongelma. Autoilijat odottavat kantakaupungissa ajamisen olevan yhtä sujuvaa kuin kaupungin ulkopuolella.

Pastersteinin meilestä liikenteessä suurin vastuu on aina vahvimmalla: "Punaisia päin kävellessään jalankulkija vaarantaa vain oman henkensä, mutta punaisia päin ajava uhkaa toisen henkeä."

maanantai 22. maaliskuuta 2010

JÄRKI VOITTI PYSÄKÖINNINVALVONNASSA



Vuosia kestänyt venkoilu ja saivartelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on päätynyt ParkComin voittoon. Korkein oikeus päätti, että kiinteistön omistajalla on oikeus hallita omaa aluettaan ja siten sopia yksityisen pysäköintivalvontayrityksen kanssa virhemaksuista. Hovioikeuden päätöksen takia ParkComin ja Parkpatrolin toiminta oli keskeytyksissä yli vuoden.

Oikeusministeriön työryhmä esittää järkeviä uudistuksia holtittomaan pysäköintikulttuuriin. Väärinpysäköinnistä voitaisiin periä 80 euroa nykyisen 50 euron sijasta eli summa nousisi samaan kuin päkaupunkiseudulla joukkoliikenteessä liputta matkustamisesta.
Vihdoinkin Suomeenkin ollaan esittämässä rengaslukkoa. Törkeissä toistuvissa tapauksissa yhdistelmänä voi olla auton siirto
ja/tai rengaslukko. Vaikutusvaltainen Autoliito vastustaa yllättäen liikenneturvallisuuteen vedoten rengaslukkoa. Lienee itsestäänselvää, ettei rengaslukkoa laiteta vaikka törkeästi raitovaunukiskoille parkeerattuun autoon tai lukita vaaralliseen paikkaan. Pääasia rengaslukkkopelotteella on ennaltaehkäisevyys. Nykyisen yhdellä 40-50 euron virhemaksulla autoja makuutetaan päiväkausia. Kalliossa on tapaus, jossa jääräpäinen kuljettaja on saanut kymmeniä virhemaksuja jatkuvasti toistuvasta suojatiellä pysäköinnistä. Jostain syystä maksuja ei saada perittyä. Tällaisessa tapauksessa auton siirto suojatieltä ja rengaslukko purisivat aivan toisella tavalla.
Työryhmän esitys menee lähitulevaisuudessa lausuntokierrokselle. Toivottavasti uusi laki saadaan voimaan vielä tämän eduskunnan aikana.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

RATIKKARETKIVINKKI TUKHOLMASSA



Kaikki tämänkin jutun lukijat ovat varmasti tulleet Silja-laivoilla Tukholmaan ja kävelleet lähimmälle Gärdetin metroasemalle ja sieltä keskustaan. Laivalta kannattaa vaihteeksi kävellä vajaa kilometri Gärdetin jälkeiselle Ropstenin metron pääteasemalle. Sieltä nimittäin lähtee tosipersoonallinen raitiovaunureitti. Heti alun vanhan sillan jälkeen kaksivaunuinen ratikka kulkee ison Lidingön saaren (=oma
kunta) rantoja pitkin nousten sisämaahan ja päätyen lukuisten pysäkkien jälkeen saaristolaivaterminaaliin, jonka ohi kaikki "ruotsinlaivat" kulkevat. Ratikat ovat alunperin 1940-luvulta, mutta toki modernisoitu. Aikoinaan ne kulkivat lähes Tukholman ydinkeskustaan ja suunnitelmissa on rakentaa samankaltainen reitti, jolloin Silja- terminaalikin saisi oman pysäkkinsä. Tukholmassahan on loistava joukkoliikenneverkosto, jonka pieni häpeätahra on matkalaukkujen hankala ronttaaminen liikenteen seassa Gärdetin asemalle.


Risto Larjavaara

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Enemmistön johtokunnan kokous pe 5.3.2010

Mirkulla alkaen klo 16.15. Paikalla kaikki johtokunnan jäsenet plus Vihtori-koira.

-Aluksi valittiin vuodelle 2010 pj:ksi ja vp:ksi edelleen Risto ja Tuomas.
-Matti kertoi Liikenneturvan kuulumisia. Hän on vuodet 2010-2011 sen hallituksessa(varajäsen Juhani Tenhunen SuLista). 8.12.09 Liikenneturvan kokouksessa E:n pj. esitti ”Suojattoman liikenteen” edustajia vaihtamaan keskenään paikkoja. Liikenneturva rahoittaa auliisti erilaisia ”tutkimusprojekteja”.
- Matti on lähettänyt European Road Safety Charteriin selvityksen E:n toimista ja sitoutumisesta seuraavaksi kahdeksi vuodeksi liikenneturvallisuusasioissa.
- Pidimme pienen hiljaisen hetken E:n perustajiin kuuluneen Asko Salokorven muistoksi.
-Tilitilanne hyvä varsinkin lahjoitusten turvin. Kiitos taasen Joulupukki. Vuoden 2009 tilit lähetetty Ouluun Vuokko Pesälälle tarkastettavaksi.
-Jäsenmäärä laskenut hivenen vuonna 2009.
-Kevätnumeron teemana on taksiliikenne. Olli, joka itse on muiden töidensä ohella taksirenki, lupautui alustamaan aiheesta kevätkokouksessa. Hän, Matti, Tuomas ja Pirjetta kirjoittavat lehteen asian ympäriltä. Lehti on lukijoilla ennen vappua.
-Kevätkokous pidettäneen kepeän keväisesti ma 10.5 ulkona ravintola Kaisaniemen terassilla.

-Olli heitti ajatuksen Enemmistön lähtemistä mukaan Facebookin maailmoihin.
-Risto heitti toisen ajatuksen. Voitaisiin joskus tehdä omakustannekirja tyyliin ”50 vuotta aikaansa edellä”, jossa juttuja eri vuosikymmeniltä Tuomaan ”Puoshaka”–sarjakuvien ryydittämänä.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

METRO KULKEE MYÖS MAAN ALLA



Suunnitteilla olevan Sipoonkorven kansallispuiston eteläosa on tarkoitus yhdistää ekologisilla käytävillä pohjoisen paljon suurempaan pääalueeseen. Rannikolle asti ulottuvat ekologiset käytävät estäisivät muka metron rakentamisen. Jo 1863 höyryveturit kulkivat maan alla maailman ensimmäisellä metroradalla Lontoossa. Eiköhän käytävien kohdalla metrojunat panna kulkemaan niille mieluisaan elementtiinsä!