perjantai 30. heinäkuuta 2010

KUUSIOSAINEN EKOLIIKENNE -sarja



YLE Teemalla on alkanut todella mielenkiintoinen sarja eri suurkaupunkien liikenneratkaisuista. Toissa torstaina oli ekana Lontoo ja eilen Pariisi. Ne ovat nähtävissä myös YLe Areenassa 30 päivää esityksen jälkeen.

Lontoossa aloitettiin pormestari Ken Livingstonen ajamana ruuhkamaksujärjestelmä, joka on muuttanut monia asioita. Keskustan hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet. On tpahtunut siirtymää yksityisautoilusta julkisiin. Alle 18 vuotiaille koululaisille ja opiskelijoille julkinen liikenne on ilmasista.

Pariisin osassa käsiteltiin lähinnä Vélib-pyöräjärjestelmää (Vé = pyörä, lib = vapaus). Käytössä on 20 000 pyörää ja 1400 asemaa laajennetulla keskusta-alueella. Pyörätelineasemille on enintään 300 metrin matka. Erikoisuutena Pariisin halkaisevalla Seine-joella kulkee pyöräkorjaamoproomu. Kullakin fillarilla ajetaan noin 10 000 kilometriä vuodessa.

Tämä ohjelmasarja jos mikä on enemmistöläisittäin pakko katsoa!

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Riemuloma Rivieralla



Lomailimme perheen kanssa kaksi viikkoa Nizzassa, Ranskan Rivieralla. Ensimmäinen mielikuva alueesta on useimmille turkoosi Välimeri, kiviset mutta kansoitetut uimarannat, vauraat huvilat vuorenrinteillä ja kauheat ruuhkat rantateillä sesonkiaikaan.

Autoja oli tietysti liikaa mutta joukkoliikenteeseen oli alettu panostaa kiitettävästi. Uusi leveä raitiotieväylä kiersi kehänä Nizzan keskustaa. Monilla vähintään kaksikaistaisilla kaduilla yksi kaistoista oli varattu busseille. Kaista oli niin tiheästi bussinkuvilla merkitty ja vielä pienellä välikorokkeella erotettu, että yksityisautoilijat pysyttelivät kuuliaisesti omalla tupaten täydellä kaistallaan.

Parkkeerauskulttuuri oli yhä ranskalaista. Jalkakäytävät ja suojatiet olivat usein täynnään hujan hajan pysäköityjä autoja. Välillä hinausautot siirtelivät muuta liikennettä eniten haittaavia väärinpysäköityjä autoja syrjemmälle. Autokouluna taitavat Ranskassa toimia huvipuistojen törmäilyautoradat. Uusissakin menopeleissä etenkin etukulmat olivat yleensä lommoilla. Eräskin mies peruutti autoaan kapeaan autotalliin eikä ollut moksiskaan vaikka ovenkarmit raapivat auton kylkiä.

Paras joukkoliikenneinnovaatio oli yhden euron vakiohinta kaikissa Rivieran alueen busseissa. Kohteesta riippumatta matka maksoi aina euron. Matkustimme kauas vuorille pikkukylien tunnelmaa haistelemaan, välillä Monacoon ökyrikkaiden huvijahteja ja liian tiheästi rakennettuja kerrostaloja katsomaan, välillä lännemmäs hiljaisempiin rantakaupunkeihin. Aina sama euron maksu. Bussilinjoja oli paljon ja vuorovälit tiheitä.

Euron maksu oli ollut voimassa vasta runsaan vuoden. Tavoite oli vähentää yksityisautojen käyttöä. Ainakin meidän perheen osalta tavoite onnistui. Tai sanotaanko, että elämä ilman autoa tuntui yhtä luonnolliselta vaihtoehdolta kuin täällä kotisuomessakin.


Tuomas Mänttäri

tiistai 13. heinäkuuta 2010

HELTEISIÄ TERVEISIÄ KAKSIPYÖRÄISTEN MAAILMASTA




Tulipa taasen tehtyä se perinteinen pitempi pyöräreissu kerran kesässä. Heitin fillarin Kampissa Saloon menevään linjuriin ja täytyy todeta, että nykyään linjuri on olennaisesti helpompi kulkuneuvo kuin juna. Poikkeuksetta aina on varaamatta mahtunut "ruumaan", siis pyörä. Itse istun ylhäällä.
Salo on tavallistakin tavallisempi kaupunki, jossa on mukava pyöräillä jokivarsia. Viiden kilometrin päässä pn oiva leirintäalue -saari uimarantoineen Halikonlahdella. Teijossa mainio kyläkauppias neuvoi todella komean korpijärviuimarannan heti "vuoren" takana. Hellettä riitti matkalla Perniö - Kisko -Karjalohja - Sammatti - Lohja.
Mikä ihme näitä pienempiä kaupunkeja vaivaa? Lohjalla Matkakodissa kuumuuden takia yritin pitää ikkunaa auki, mutta ulkona jatkui infernaalinen moottoriulvonta. Varsinkin motskarit räjäyttivät potin. Pakko oli laittaa ikkuna kiinni ja kärsiä helvetillisestä lämmöstä. Ei esim. Helsingissä näin kovaa meluterroria koe.
Heti Siuntion aseman takana Sjunbyn kartanon luona kosken äärellä oli jännä huomata venäjänkielistä tekstiä Porkkalan miehityksen ajoilta. Espoon Kivenlahdessa vanhan "rajasillan" vieressä kevyenliikenteen väylällä tuli vastaan Porkkalan vuokraalueen muistomerkki asiallisine teksteineen neljällä kielellä. Autoihin tämä patsas ei näy.

Helsingissä näin erikoisen pyöräilmiön. Komean Aida -risteilyaluksen luona oli useita kymmeniä täsmälleen samanlaisia mustia polkupyöriä ja pyöräilijöillä kaikilla samanlaiset valkoiset kypärät. Vauraat saksalaisturistit tutustuvat Hesaan näinkin.

Risto Larjavaara

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Kahdenlaisia reittejä



Tuli kokeiltua Hakaniementien pyörätiejärjestelyt. Järjestelyt, en muuta sano.

Mentiin keskuspuiston kautta mukavasti Metsäläntien siltaa Haagan alppiruusupuistoon. Palattiin Hakamäentietä Etelä-Haagasta Koskelan tielle. Autoja oli sentään juhannuksen vuoksi vähän ja melu siis kohtuullinen, mutta auton pakkovalta tuntui muuten sietämättömältä. Reitillä autot menevät suoraan, tasaista maata ja loivasti kurveissa.

Pyörätiet sen sijaan jopa katkeilivat ja menivät väliin yli ja väliin ali. Jyrkät laskut ja nousut eivät riitä vaan kolmessa kohdassa kevyt liikenne ohjattiin sivuun ja sivutien ali. Ketun lenkit pidentävät matkaa ja mäet väsyttää. Kurvissa alas tunneliin on nimittäin hidastettava.

Aiemmin surin Pro keskuspuiston kanssa Hakamäen tien viemää 10 hehtaaria keskuspuistosta. Enemmistöläisenä olisi pitänyt myös tutkia, kummat menee tasaista ja suoraan: autot vai pyörät.

Keski-Pasilasta tulee melkoinen Amerikka. Moottoritie pohjoisesta tuo aikanaan sen keskustatunnelinkin, koska nyt se päättyy kuin seinään pilvenpiirtäjän juurelle. Kaavasuunnitelmassa tie on kuvattu niin, että siinä on neljä riviä puita. Bulevardeja kyllä tarvitaan, mutta nopeuksien on oltava 50.


Matti Kosola