tiistai 24. elokuuta 2010

POHJOIS-ESPASTA EDUSTAVA KÄVELYKATU



Helsingin Sanomat kysyi lukijoiltaan ideoita heinäkuun lopussa, miten Helsingin keskustaa voitaisiin tehdä viihtyisämmäksi. 8.8 vinkeistä tehtiin kokosivun juttu otsikolla "Pohjoisesplanadista halutaan ulkoilukeidas". Alaotsikkona oli " Enemmistö muuttaisi Pohjoisesplanadin kävelykaduksi. Pyöräilijöille toivotaan omaa väylää ja terasseille lisää tilaa". Lukijoilla oli useita käytännön ehdotuksia. Suurin osa ohjaisi liikenteen Espan "varjoisalle puolelle" ja muuttaisi Eteläespan kaksisuuntaiseksi kaduksi. Tällä hetkellä kaupungin hienoin kävelyalue on täynnä autoja. Kuinka edustava mannermainen sisääntulo Kauppatorilta ja turistilaivoiilta tällainen aurinkoinen ja valoisa Pohjoisespa laajoine terasseineen yhdistyneenä puistoalueeseen olisikaan!

12.8 Hesarin mielipidepalstalla oli Hannu Oskalalta järkevä kompromissi. Hänen mukaan monissa kaupungeissa ympäri maailman keskustoja viikonloppujen tai vuodenaikojen mukaan. Hän ehdottaakin laajennettua kävelykeskustaa kesäkuukausiksi.

Ja sitten omakehuun. Enemmistö on aina edellä!! Kolmanneksi vanhin
blogimme on päivätty 18.4.2007.:

Viime aikoina on käyty keskustelua, miten kävelykeskustaa kehitetään mahdollisen keskustatunnelin toteutuessa. Henkilökohtaisesti en kannata autoistumista lisäävää tunnelia. Meillähän on jo keskustan alittava metrotunneli ja tekeillä laajat huoltotunnelit. Jos kuitenkin keskustatunneli toteutetaan, niin Pohjois-Espasta on tehtävä moderni kaikkien kävelykatujen äiti. Etelä-Espasta tulisi kaksisuuntainen autokatu. Valoisampi pohjoispuoli avautuisi terasseineen Espan puistoon. Luonnollisesti lasitetut terassit olisivat avoinna kaikkina vuodenaikoina. Kauppatorilta Manskulle asti ulottuva leveä puistokävelykatu olisi mitä edustavin väylä mm. matkustajalaivoilta tuleville turistimassoille. Kertaheitolla Helsinki ottaisi pitkän loikan hävettävän surkeista pätkäkävelykaduistaan kohti mannermaistakävelykatukulttuuria.



Risto Larjavaara

keskiviikko 18. elokuuta 2010

ENEMMISTÖLÄISIÄ YLE Radio1:ssä




Torstaina 19.8. kello 22:15 on Tiina Harpfin rakentama "tarinadokumentti" IHAN PIHALLA sarjassa Todellisia tarinoita. Se on kuultavissa Areenassa 25.8. asti.

Tämä Todellisten tarinoiden dokumentti olettaa, että oma reviiri, piha on tärkeä niin ihmiselle kuin eläimellekin. Se kysyy: No, entäs sitten toisen piha?
Dokumentti seuraa, miten naapurussuhteet saattavat saada äänekkäitäkin ilmenemismuotoja. Kyse on myös oikeudesta hiljaisuuteen ja luonnonrauhaan.

Ohjelmassa haastateltavina myös Enenmmistön pj. ja vpj. Ikuinen ympäristöaktivisti Raimo Laakia kertoo perusteellisemmin toivottomasta taistelustaan mökkirauhan puolesta. Vastapuolina olivat mm. entinen ralliohjus Ari Vatanen.

torstai 12. elokuuta 2010

KETKUA VENKOILUA OULUN JA SEINÄJOEN VÄLILLÄ



Taasen valtiovarainministeriö haluaa epäreilusti syrjiä raideliikennettä. Piti olla itsestäänselvää, että ensi vuodelle tulee 40 miljoona euroa Oulu- Seinäjoki radan peruskorjaukseen. Kansantaloudellisesti on ehdottoman järkevää, että tämä työ jatkuu
keskeytyksittä. Kyseinen rataosuus on yksi tiheimmin liikennöidyistä rataosuuksista Suomessa. Sinne tarvitaan paljon lisää kaksoisraiteita. On ärsyttävää katsoa taasen tätä pikkupolitikointia, miten sovittuja määrärahoja vähennetään ja sitten muka suuret sankaripoliitikot palauttavat summan kokonaan tai kuitenkin enemmän kuin
valtinvarainministeriön pudottama 5 miljoonaa euroa.


p.s. Parhaillaan käydään vilkasta keskustelua lyhyemmistä lennoista tyyliin Seinäjoki- Helsinki. Suomeen olisi jo aikoja sitten pitänyt saada suora pikajunien kulku suoraan Seutulan lentokentän alta niinkuin muualla Euroopassa on lähes itsestäänselvää. Näin tällaiset lyhyemmät lentoreitit olisivat täysin tarpeettomia. Ehkä joskus!!!



Risto Larjavaara

perjantai 6. elokuuta 2010

PENTTI LINKOLAN "RAKKAUDESTA LINJA-AUTOON"



Suomen Kuvalehdessä 23.7 (N:ro 29) on mainio kymmensivuinen juttu Linkolalta. Hän muistelee "linjoja, joilla kulkivat kalansaaliit, vadelmaämpärit ja tietysti polkupyörä."

"Nyt täytyy ylistää Suomea. Olen viimeisten 20 vuoden aikana tehnyt polkupyöräretkiä melkein kaikissa Euroopan maissa, ja vaikka ne ovat olleet pakomatkoja kauniimpiin maihin, niin muistot suomalaisesta linja- autosta ovat lämminneet entisestään. Itse asiassa en ymmärrä, miksi muissa Euroopan maissa koritehtaat tekevät linjureihin mitättömät matalat tavaratilat, joihin ei mahdu polkupyörä eikä paljon muutakaan."

Yleisessä tiedossa on, että Linkola on pyöräillyt Suomenkin ristiinrastiin. Aikoinaan pyysimme tästä juttua lehteemme. Suomen Kuvalehdellä on aivan toiset painosmäärät ja laajat lukijakunnat. Siksi toiveissa olisi, että tämän linja-automuistelon jälkeen Linkola jaksaisi kirjoittaa Suomen Kuvalehteen myös polkupyörämuistoja niin Suomesta kuin Euroopastakin.