sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

POHJOIS-EUROOPAN JÄRKEVIN HANKE

 http://en.wikipedia.org/wiki/File:RailBaltica.jpg (29.4.2012)

Mikä on suorin reitti Helsingistä junalla Keski-Eurooppaan? No tietysti Tallinnasta Riikan, Kaunasin ja Puolan kautta Berliiniin. Nyky-Virossa rautateiden on annettu rapistua ja Neuvosto-Virossa toimivat yhteydet olivat itään.

EU on lupautunut kustantamaan 60 prosenttia Rail Baltican rakennuskustannuksista. Virossa ja Latviassa on aloitettu radan alueellinen suunnittelu. Ultramoderni rata on helppo rakentaa. Seudut ovat tasaisia ja tilaa löytyy takuuvarmasti. Nyt vain pikaisesti päätös ja 10-15 vuoden päästä luotijunilla vähäsaasteisesti Keski-Eurooppaan.

Junalautta vai tunneli Hesasta Tallinnaan. Kas siinä pulma!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

KOTIMAISISSA TV-SARJOISSA JALANKULKIJAONNETTOMUUKSIEN POHDINTAA


Parhaillaan kahdessa suositussa tv-sarjassa tulevat liikenneonnettomuuksien seuraukset näkyvästi esille.

"Salatuissa elämissä" keskeinen henkilö Seppo Taalasmaa luulee ajaneensa jalankulkijan päälle. Hän ei pysähtynyt tarkastamaan. Omantunnan tuskat ajavat ryyppykierteeseen ja lopulta hirttäytymisyritykseen. Tässä sarjassa on ollut lukuisia asiallisia teemoja (esim. homous), jotka todennäköisesti paremmin muuttavat nuorison asenteita kuin kuivan asiallinen valistus.

"Kotikadussa" juristi Pertti Mäkimaa jää auton alle. Päälleajaja Ninni itse jäi lapsena juristin auton alle. Liikuttavan vahvasti tuodaan esille, miten isoon joukkoon tällainen onnettomuus vaikuttaa.

"Jäädä kiinni" -asenne on hyvin yleistä rattijuoppouden yhteydessä. Kunhan ei siis jää kiinni. Mitenkähän saisi sellaisen asenteen vallitsevaksi, että rattijuoppona tai kaahaillessa (yhdessä usein) voi saada elinikäisen helvetin omantuntonsa kanssa aiheuttaessaan toisen ihmisen loukkaantumisen tai kuoleman.
---

ENEMMISTÖN KEVÄTKOKOUS SIIRRETTY
Kevätkokous siirretty viikolla eli onkin ti 15.5. Arkkitehti Ilonen alustaa 17.30 ravintola Elielin kabinetissa. Katso aikaisempi blogi.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

PYÖRÄILY, DEMOKRATIA JA TASA-ARVO

Helsingin ruotsinkielinen työväenopisto Arbis. Kuva: Marcus Floman. vasemmistonuoret.fi (14.4.2012)

Virkamiehet, politiikot ja kansalaiset on syytä saada tiiviimpään keskusteluyhteyteen liikenteen kehittämisessä. Sunnuntaina 22.4 klo 13.00 Arbiksella Dagmarinkatu 3:n lk 23:ssa (Kansallismuseon ja Eduskuntatalon lähellä). Mukana Otso Kivekäs Helsingin Polkupyöräilijöistä, Marek Salermo Kaupunkisuunnitteluvirastosta, Silvia Modig kaupunkisuunnittleulautakunnasta, Timo Kontio Helsingin kaupungin demokratiaryhmästä ja pyöräilyaktiivi Jari Aho.

Järjestäjinä Helsingin seudun Maan ystävät, HePo, Enemmistö, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ja Luonto-Liiton Uudenmaan piiri. Tilaisuus on osa laajempaa Suomen sosiaalfoorumi - tapahtumaa 21-22.4.2012. http://www.sosiaalifoorumi.fi

maanantai 9. huhtikuuta 2012

YHTEISELLÄ ASIALLA


Seppo Zetterberg kirjoitti muhkean historiikin VR:n 150-vuotisesta taipaleesta. 1912 ilmestyi ensimmäinen historiikki. Teos on kunnianhimoisesti toteutettu. Vanhat kuvat on uudella käsittelyllä saatu laadukkaiksi. Vuonna 1956 yhtiön johtoon valittu Erkki Aho yllätti ydinvoimalapohdinnoilla. Ratojen sähköistämisen alkaessa VR rakentaisi oman ydinvoimalan Eläintarhan kallioihin!
Seppo Zetterberg: Yhteisellä matkalla. WSOY 2012. 544 s.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Jospa sittenkin!


Syksyn lehdessämme (2/11) lokakuuta pääkirjoituksessa "metrojossittelua" sanottiin: toiseksi toivoimme Helsingin kaikkien metroasemien lailla täyspitkiä laitureita Espooseenkin, jotta kolmen vaunuparin junat pääsisivät ajamaan Matinkylään. Nyt automaattimetro kangertelee. Louhintatyöt ovat vasta alkutekijöissään tunneleissa, eikä asemia ole vielä alkuuunkaan alettu rakentaa. Voiko tähän tilanteiden mahdollisesti muuttuessa vielä vaikuttaa?"

Parin viime viikon  aikana Hesarissa on ollut lukuisia mielipidekirjoituksia, pitkien laiturien puolesta. Kyseessä olisi kansantaloudellisesti halpa ratkaisu louhia vielä tässä vaiheessa lisää laituritilaa sadoiksi vuosiksi.

Jospa sittenkin!

Risto Larjavaara