perjantai 26. lokakuuta 2012

HESARISSA POHDINTAA NUORTEN AUTOILUSTA

Toyota ja karvanopat

Pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio (HS 4.10) välittää The Economist -lehden (22.9) lehden tietoa, että Yhdysvalloissa ja Euroopassa autonkäyttö on jo laskussa. Nuorten asennemaailmassa on tapahtumassa muutos. Autot ovat vain siirtymävälineitä ja niiden sosiaalinen arvo ja hohto ovat vähentymässä. Netti hoitaa kontaktit ja julkinen liikenne hoitaa liikkumisen. Ajokortti ja auto hankitaan vasta pakon edessä. "Ainakin pääkaupunkinuorille cruisailu Toyotalla on kohta samankaltaista historiaa kuin takatukkaisten diskotanssi pyöreän peilipallon alla". 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

RETKI ENEMMISTÖ ry:n HISTORIAAN


Helsingin Yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian laitoksella valmistui vuonna 2003 gradu " Enemmistö ry. liikennepoliittisena keskustelijana 1968-1975". Sen tekijä Tero Hinttaniemi on alustajana yhdistyksemme syyskokouksessa.

Paikkana tuttuun tapaan ylläolevan kuvan esittämä Elielin kabinetti Helsingin Päärautatieasemalla. Alustus alkaa keskiviikkona 24.10.2012 klo 17.30. Varttia ennen yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous.

Lämpimästi tervetuloa!

perjantai 5. lokakuuta 2012