tiistai 24. kesäkuuta 2014

Myönteiset raideliikenneuutiset jatkuvat

http://portal.liikennevirasto.fi/portal/pls/portal/docs/1/24812004.JPG (24.6.2014)

Edellisessä blogissamme "Ratikkahistorian havinaa Mansesta" iloitsimme Tampereen päätöksestä. Heti samalla viikolla uudessa hallitusohjelmassa lyötiin mainiot juhannuslöylyt raideliikenteelle. Ei sentään höyryjunia vaan riihikuivaa rahaa tulevaisuuden Pisara-radalle, länsimetron jatkamiseen Matinkylästä ja Tampereen ratikkasuunnitelmille.

Kerrassaan viisaita päätöksiä sadoiksi vuosiksi ja tämän hetken työllistämiseen!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ratikkahistorian havinaa Mansesta

http://www.kaupunkiliikenne.net/tampere.htm (18.6.2014)

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti 16.6 selvällä enemmistöllä 48-18, että Tampereelle rakennetaan kaksi raitiovaunureittiä. Pitkään jatkanutta suunnittelua jatketaan yleissuunnitelman pohjalta. Juku, Suomeen saataisiin toinen ratikkakaupunki. Aikoinaan oli Viipurissa ja vielä 1970-luvulle Turussa.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa on viime vuosina tapahtunut varsinainen renessanssi raitiovaunujen paluusta kymmeniin kaupunkeihin.

Viime vuoden kevätnumeromme teemana oli raitiovaunut mm. Tampereella ja Turussa. Toivottavasti kyseiset kaupungit tulevat kilvoittelemaan, kumpi rakentaa komeamman verkoston.

Hesassa spåra, Mansessa mikä?

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Amsterdam. Amsterdam

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c7/Cycling_in_amsterdam.JPG (13.6.2014)

Uusimmassa ET -lehdessä nro 10 (28.5) on mainio monisivuinen juttu esimerkkikaupungista pyöräilyn suhteen. Siinä hehkutetaan asiallisesti oikeata kaupunki- ja liikennesuunnittelua.

Annetaan suomalaisen Tuula Keson, joka on asunut yli puolet elämästään Amsterdamissa eli 33 vuotta sanoa mielipiteensä:

Hollannin ja Suomen pyöräilytavoissa on selkeä ero. Suomessa fillaristeille ei ole aina merkitty selkeää ajorataa eli he voivat joutua jalkakäytävillä ajamaan jalankulkijoiden rinnalla.. Hollannissa pyöräilijöillä on melkein aina omat YKSISUUNTAISET kaistat, joten vastaantulijoita tai kävelijöitä ei tarvitse varoa.

Tuula Karo kauhistelee Helsingissä kaaosta, jossa pyöräilijät puikkelehtivat samaa kaistaa molempiin suuntiin ja välillä melkein jalankulkijoita hipoen.

Kannattaa lukea "Ajamisen mallia Amsterdamista" -artikkeli kokonaan!