torstai 27. elokuuta 2015

Kylmemmissä vuodenajoissa on etunsa

HUOM! Yhdistyksen uusi osoite: www.enemmisto.fi
 uusi-kaupunki.fi (27.8.2015)


 Häh! Miten niin?

Vietin kesän aikana parisen viikkoa Jyväskylässä korkean kerrostalon yläkerrosyksiössä. Nautin suuresti kaupungin monista hyvistä kevyenliikenteen väylistä. Erityisesti kuvan Jyväsjärven kiertävä raitti on täydellisen hyvin suunniteltu. Sinne mahtuvat hyvin kaikenlaiset kulkijat lastenvaunuista rullaluistelijoihin, lenkkeiljöistä minun kaltaisiini pyöräilijöihin. Keskustan pitkä kävelykatu on mielestäni Suomen paras.

Olen tottunut siihen, että pikkupaikkakunnilla ns. "pilluralli" on jokailtainen kesähuvi musiikinjytkeineen. Teini-ikäiset ajavat jatkuvaa rallia kirkonkylän paria pääkatua ja asialle ei muka voida tehdä mitään. Isommissa kaupungeissa rallit hajaantuvat eri puolille eivätkä herätä niin paljon ärsytystä. Jyväskylässä jouduin kuitenkin todella ärsyyntymään elokuun helteiden aikana. Maisemassani oli monet liikennevalot sisältävä Hannikaisenkatu, Moottoripyöräilijät kiihdyttivät jokaisen valon jälkeen ja melu oli sietämätöntä. Erityisesti Harrikoiden "räpäpämpämpää" on tunnettu kaikkialla maailmassa. Nänä pottapäiset jalat levällä siantappokenkineen ja nahkaliiveineen luulevat kesäterasseilla istuvien ihailevan heitä. Näin moni tekeekiin, mutta asuntoihin kantautuva prätkytys  aiheuttaa liikenneraivoa. Miksi minun on pidettävä kesähelteisinä öinä ikkunoita kiinni? Tuon kadun takana on komea Matkakeskus ja ratapihan takana kaupunkimoottoritie, jossa isot pojat kiihdyttävät autojaan infernaalisiiin asteisiin.

Onneksi tulee syksy, talvi ja alkukevät. Miehet vetäytyvät talleihinsa hoivaamaan muskelimoottoreitaan. Yksi asia ihmetyttää. Poliisikin tietää hyvin, että lukemattomissa moottoripyörissä tarkoituksella muutetaan tekniikkaa niin, että melu olisi kovempaa ja pöhköjen miesten mielestä "miehekkäämpää". Eikö tälle meluterrorismille todella voida tehdä mitään!

Tämän blogin lukijoille toivotan melurauhallista syksyä. Kirpeät syyspäivät värikkäässä metsämaisemassa ovat odottamisen arvoisia.


Risto Larjavaara


HUOM! Yhdistyksen uusi osoite: www.enemmisto.fi